Seinäjoen asuntomessut on tältä kesältä katsastettu. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa ja nyt oli pitkästä aikaa tilaisuus katsella talo- ja sisustustrendejä. Syy, miksi en ole käynyt messuilla on, etten tykkää katsella kohteita, jos ihmisiä on paljon ja pitää kulkea jonossa talosta ja huoneesta toiseen. Ei siinä paljoa ehdi fiilistellä ideoita saati ottaa valokuvia. Mutta nyt halusin uhmata tätä mielikuvaani ja koin yllätyksen, kun tilanne ei ollutkaan sellainen kuin aiemmilta kerroilta muistelin. Messuvieraita oli kyllä paljon, mutta taloja sai aika kivasti katsella rauhassa ja napsittua samalla kuvamateriaalia blogia varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä päivänä moni toivoo pihaltaan helppohoitoisuutta ja pihan eri alueet on usein jaettu omiin käyttötarkoituksiinsa. Erilaiset istutusaltaat ovat suosittuja ja ne ovatkin paitsi kauniita, myös helpottavat pihatöitä. Lähes jokaiselta pihalta löytyi myös jacuzzi. Oletan, että osa niistä oli siellä messujen ajan esittely- ja myyntitarkoituksessa, vai löytyykö sellainen nykyään jokaisen pihalta…?

  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useasta saunasta löytyi valkoisia kiukaita valkoisine kiuaskivineen, jotka näyttivät virkistävältä vaihtoehdolta perinteisten kiukaiden joukossa. Myös vaaleilla lauteilla ja mustilla seinillä aikaansaatu kontrasti toi saunaan oman tunnelmansa eikä kokonaisuus vaikuttanut kuitenkaan liian raskaalta.

  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keittiöissä näkyi yhä suosittua kiiltävää valkoista, mutta valkoisen rinnalle on tullut myös mattamustaa vaihtoehtoa, joka ainakin omaan silmääni vaikutti tyylikkäältä kokonaisuudelta.

  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teri-Talojen Cubo oli yksi suosikeistani. Talon arkkitehtuuri on onnistunut, mutta sisustus oli ehkä hieman liian harkittu ja mustavalkoinen minun makuuni.

  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän loppuun vielä muutamia fiilistelykuvia messuilta.

  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  • OLYMPUS DIGITAL CAMERA

……

Save

Save

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: