Kirjoittanut Vihdoin koitti päivä, kun pääsin kesän ensimmäiselle maantielenkille! Treenaaminen kesän pyöräilykautta varten katkesi keväällä sairastelukierteeseen. Ensin iski adenovirus, siihen päälle keuhkokuume, otsanontelotulehdus ja poskiontelotulehdukset punkteerauksineen. Tunsin itseni hämmentyneeksi ja turhautuneeksi – normalisti perusterve ihminen eli piinaavassa sairastelukierteessä, ja kun olo alkoi hieman helpottaa, oli nurkan takana seuraava taudinpoikanen odottamassa. Olen popsinut neljän kuukauden aikana neljä antibiottikuuria ja yhden kortisonikuurin!
Mutta nyt kunnossa, toivottavasti! Odotin malttamattomana tätä päivää, kun voin hypätä pyörän selkään ja antaa patukoiden viedä. Olin melkein unohtanut, miten mukavaa maantiepyöräily onkaan! Mies lähti peesiavuksi ja sovimme, että poljemme Veikkolan huoltoasemalle. Siellä katsotaan, jaksanko pidemmän kautta kotiin vai palataanko samaa reittiä takaisin. Olin pelännyt, että kunto olisi romuna, mutta peruskunto oli onneksi tallella ja Veikkolasta matka jatkui Klaukkalan kautta kotiin. Kilometrejä kertyi 51,4.
Tyytyväisenä, mutta väsyneenä saavuin kotipihaan. Tätä lisää! Tiistaina jatkan yksin seuraavalle lenkille. Mies palasi tänään kesälomalta töihin, ja minulla vapaat jatkuvat. Onneksi, sillä pyöräilykausi starttasi osaltani tänä vuonna liian myöhään, mutta toivottavasti edessä on vielä monta upeaa pyöräilypäivää.
tarjabirgitta 