”PARIISIN TAIVAAN ALLA”

Saavuin Thalys-junalla Amsterdamista Antwerpenin ja Brysselin kautta Pariisiin, Gare de Nordin asemalle. Junamatkaan kuluu noin kolme ja puoli tuntia ja junan vauhti nousee parhaimmillaan yli 300 kilometriin tunnissa, joten matka taittuu ”pehmeästi” ja nopeasti. Thalys-junassa on käytössä myös ilmainen wifi.

Sen sijaan lievän kulttuurishokin koin saapuessani Gare de Nordin asemalle. Tarkoitukseni oli jatkaa metrolla hotelliin ja olin etukäteen katsonut kartasta, että metroasema sijaitsee jossakin juna-aseman ulkopuolella. Tiedustelin infosta aseman tarkempaa sijaintia. Nainen lasin takaa viittoili, että pitää mennä ulos, kääntyä vasemmalle ja sen jälkeen oikealle, tai näin olin kuulevinani.

Aseman ulkopuolella oli valtavasti ihmisiä eikä minulla ollut enää aavistustakaan, mihin piti kääntyä. Mietin rinkka selässä pyöriessäni, että näinkö eksyn heti kättelyssä tänne aseman ympäristöön… Kysyin neljältä ihmiseltä neuvoa. Ensimmäinen opasti jonnekin sinne päin. Seuraava takaisin, ja käski samalla pitää varani liikkuessani metroasemalla. Kolmas opasti jälleen ensimmäisen neuvomaan suuntaan ja neljänneltä sain vihdoin oikean reitin oikealle asemalle. Näin lopulta päädyin Porte Dauphineen menevään metroon, joka kulkee Romen aseman kautta ja jonka lähistöllä varaamani Hôtel Cervantes by Happyculture sijaitsee.

Kun vihdoin pääsin hotelliin ja huoneeseeni, ylimpään, kuudenteen kerrokseen, olin niin uupunut ”sata kiloisen” rinkan rahtaamisesta ja rautatieasemalla pyörimisestä, etten ihan heti niellyt seinällä tervehtivää tekstiä ”ajoutez 2 lettres à Paris: c’est le Paradis” (Jules Renard).

Huoneeni oli kuitenkin viihtyisä ja rauhallinen. Huoneessa on ilmastointi sekä ilmainen wifi, tosin hidas sellainen, totesin, kun yritin tallentaa tekstiä tai ladata kuvia. Välillä tekstit eivät tallentuneet ollenkaan ja kuvien lataaminen saattoi kestää puolikin tuntia, jos onnistui silloinkaan.

Seuraavana aamuna tiedustelin hotellin vastaanotosta, mihin voisin mennä aamupalalle. Mies suositteli lähistöllä sijaitsevaa boulangerieta. Nautin siellä ranskalaiseen tyyliin café au lait’n ja croissantin ennen kuin jatkoin metrolla kulttuurinähtävyyksiin. Aamupalaa syödessäni oli mukavaa seurata, kuinka pariisilaiset tulivat joko yksin tai lastensa kanssa hakemaan tuoreita leivonnaisia tai maitokahvin mukaansa.

CHAMPS-ÉLYSÉELTÄ RIEMUKAARELLE

Toinen metromatkani sujui jo huomattavasti jouhevammin. Ostin Liègen asemalta kolmen päivän metrolipun. Lippu maksoi 25,80 ja käy kolmelle ensimmäiselle vyöhykkeelle.

Voi sitä riemua, kun Champs-Élyséen metroasemalta nousin tälle leveälle bulevardille! Siinä hetkessä ymmärsin, että Pariisille voi kuin voikin menettää sydämensä. Kävelin bulevardia pitkin Riemukaarelle ja kohtasin matkalla turisteja, lenkkeilijöitä ja töihin kiiruhtavia pariisilaisia. Aamuruuhka Riemukaaren ympärillä tuntui kaoottiselta ja autontorvet pitivät äänekästä konserttiaan.

Sattuipa Riemukaaren lähistöllä ikävä välikohtauskin, jota jouduin monen muun mukana todistamaan. Nuori nainen huusi hädissään, kun kahdesta miehestä toinen, joiden seurassa hän ilmeisesti oli, oli tarttunut häntä käsistä. Nainen oli polvillaan kadulla ja kirkui ranskaksi jotakin. Minusta näytti, että hänellä oli todellinen hätä. Toinen miehistä seisoi vieressä puuttumatta välikohtaukseen. Eipä sitä tehnyt kukaan muukaan. Tämän kolmikon ohitse kulki kymmeniä kiireisiä ihmisiä matkalla työpaikoilleen eikä kukaan pysähtynyt, saati auttanut. Turistit, minä mukaan lukien, katselimme kauempaa eikä meistäkään kukaan uskaltanut puuttua tilanteeseen. Tuntui todella pahalta, mitä ikinä siinä olikaan menossa.

MUSÈE DU LOUVRE

Riemukaarella tapahtuneen ikävän episodin jälkeen jatkoin metrolla Musée du Louvreen. Ennen museoon pääsyä edessä on turvatarkastus, jossa käsilaukut ja reput tarkistetaan ja pitää kulkea metallinpaljastimen läpi.

Louvre on massiivinen rakennus. Presidentti Mitterandin päätöksellä museoon kaivettiin valtavat uudet vastaanottotilat, jonne pääsee lähes suoraan metrolta. Varsinainen museo jakautuu kolmeen eri siipeen; Sully idässä, Denon etelässä ja Richelieu pohjoisessa. Alakerroksissa voi katsastaa esimerkiksi uudehkon islamilaisen taiteen osaston, joka avattiin 2012.

Ensimmäisestä kerroksesta löytyy Leonardo da Vincin Mona Lisa, ja tämän teoksen itsekin halusin nähdä. Tosin eipä taulusta paljoa erottanut, kun maalaus on luodinkestävän lasin takana noin neljän metrin päässä omalla aidatulla alueellaan ja edessä hääräsi kymmenittäin aasialaisia turisteja. Museon toinen kerros on omistettu maalauksille. Sieltä löytyvät muun muassa Dürerin Omakuva sekä Vermeerin Pitsintekijä.

Tässä vaiheessa totesin nähneeni tarpeeksi ja menin museon ulkopuolella sijaitsevaan Jardin des Tuileriesin puistoon, jossa vierailee vuosittain noin 14 miljoonaa kävijää. Ostin puistossa olevasta Paul’n kojusta briepatongin ja maitokahvin, ja syödessäni seurasin, kuinka vanha nainen vieressäni ruokki lintuja. Käytävällä sotilaat kävelivät pareittain rynnäkkökiväärit olallaan. Kaikesta näkee, että Pariisin turvatoimia on lisätty terrori-iskujen jälkeen.

SEINELTÄ EIFFEL-TORNILLE

Louvre sijaitsee Seinen varrella ja päätin jatkaa kävellen Seinen vartta Eiffel-tornille. Kilometrejä kertyy noin 3,5. Torniin en viitsinyt jonottaa, vaan tyydyin ihailemaan tätä 321 metriä korkeaa rautaluomusta Parc du Champilta käsin.

Eiffel-tornin lähellä sijaitsevassa brasseriessa sain osakseni pariisilaiselle tyypillistä, hieman penseää palvelua. Liekö syynä ollut, etten tilannut (lue: osannut tilata) shampanjalasillista ranskaksi. Jonkin ajan kuluttua tämä samainen, vanhahko miestarjoilija kulki ohitseni, huomasi Pariisin matkaoppaan pöydälläni ja kysyi, olenko italialainen. Vastasin, ei, olen Suomesta, jonka jälkeen hän silitti olkapäätäni ja sanoi suomeksi ”kiitos”. Tämä pieni ele sulatti jään väliltämme ja minä jouduin perumaan ajatukseni penseistä pariisilaisista.

TORITUNNELMAA MATKALLA CENTRE POMPIDOUUN

Lauantaiaamuna kävellessäni Romen metroasemalle pöllähdin keskelle paikallista katutoria. Metroaseman vieressä olevan Boulevard des Batignollesin välissä on kaistale, jonne oli pystytetty lukemattomia kojuja, joissa myytiin hedelmiä, juustoja, lihaa, kananmunia, kukkia… Kiertelin paikallisten joukossa, seurasin kaupankäyntiä ja napsin valokuvia. Olipa mukava yllätys osua paikalle näkemään ja kokemaan pariisilainen torielämä!

Torilta jatkoin metrolla modernin ja nykytaiteen museo Centre Pompidouun, jota ei voi olla huomaamatta, niin poikkeava rakennuksen arkkitehtuuri on katunäkymässä. Rakenteet on tarkoituksella jätetty näkyviin ja joka puolella on putkia, telineitä ja liukuportaita. Jokaisella putkella on myös oma käyttötarkoituksensa: siniset ovat ilmanvaihtoa varten, keltaiset sähkölinjoja, vihreät vesiputkia ja punaiset lämpöputkia. Rakennuksen ulkopuolella olevalla aukiolla sijaitsee Stravinsky-suihkulähde, josta löytyy Niki de Saint-Phallen värikkäitä veistoksia.

Pompidousta löytyy elokuvateatteri, kirjasto, designkeskus, musiikkilaboratorio ja museo. Saavuin pääoville puoli tuntia Pompidoun avautumisesta ja museon ulkopuolella oli jo jonoa. Museon kokoelma kattaa yli 100 000 teosta, sisältäen kuvataidetta, piirroksia, valokuvia, uutta mediaa, kokeellista elokuvaa, arkkitehtuuria ja muotoilua.

Pompidousta poikkesin lähellä olevan trattorian terassille nauttimaan perinteisen ranskalaisen sipulikeiton, joka oli todella hyvää! Lämmin keitto sopi muutenkin koleaan päivään. Lämpöasteet kieppuivat 15 asteen molemmin puolin ja välillä satoi hienoa tihkua. Aivan toisenlaiset kelit siis kuin Amsterdamissa!

NOTRE-DAME

Lounaan jälkeen tarkoitukseni oli jatkaa Musée National Picassoon, mutta metroa odottaessani päätin, että nyt saa museot tältä erää riittää ja vaihdoin toiselle metrolinjalle, joka vie La Citén saarelle, jossa muun muassa Notre-Damen tuomiokirkko sijaitsee. Tuomiokirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1163 ja kirkko valmistui 167 vuoden jälkeen. Kirkon edustalla joutui jälleen jonottamaan, joten hetki kului ennen kuin pääsi turvatarkastuksen läpi sisälle. Mutta kyllä kannatti jonottaa, kirkko on hyvin vaikuttava myös sisätiloiltaan.

Tuomiokirkosta poikkesin läheiseen café restaurantiin. Istuuduin terassille, tilasin tarjoilijalta espresson, kirjoitin ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Näinhän myös Ernest Hemingwaylla oli tapana tehdä istuessaan kantakahvilassaan Closerie des Lilasissa. Matkalukemisena rinkassani kulkee mukana nimittäin Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi.

Au revoir Paris! Pariisi on hieno kaupunki, josta löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Näistä kolmesta kaupunkietapistani – Amsterdamista, Pariisista ja Barcelonasta – eniten jännitin juuri Pariisia ja sitä, kuinka selviydyn siellä yksin, mutta kaikki sujui paremmin kuin osasin etukäteen odottaa.

Neljäntenä päivänä saapumisestani oli jälleen aika jatkaa matkaa. Matkustin RailEuropen junalla Pariisista Barcelonaan. Juna lähti tällä kertaa Paris Gare Lyonin asemalta, joten vältyin uudelta seikkailulta Gare de Nordissa. Matka Pariisista Barcelonaan kestää noin 6,5 tuntia. Olin ajatellut kirjoittaa blogiini Pariisin matkan seikkailut, mutta junassa ei ollut wifiä, joten se siitä kirjoittamisesta. Nelisen tuntia junassa istuttuani ajattelin, että tämän etapin olisi voinut tehdä lentämällä Pariisista suoraan Malagaan, sen verran pitkältä junamatka tuntui.