JÄLLEEN KIASMASSA

MONA HATOUM

Kävin Kiasmassa tutustumassa Mona Hatoumin näyttelyyn. Helsingin Sanomat kirjoitti heinäkuun lopussa Hatoumista ja hänen ensimmäisestä Suomeen saapuvasta näyttelystään. Innostuin ja odotin tältä näyttelyltä paljon, mutta jouduin hieman pettymään – minulle Hatoum ja hänen teoksensa jäivät etäisiksi ja irrallisiksi. Hatoum on saanut näyttelystään Lontoon Tate Modern -museossa kehuja, mutta myös moitteita. Oma kokemukseni sijoittuu jonnekin näiden välimaastoon. Ei sykähdyttävä, muttei aivan huonokaan. Kiasma esittelee taiteilijan teoksia 1970-luvulta tähän päivään.

Mona Hatoum on syntynyt Beirutissa vuonna 1952. Nykyisin hän asuu ja työskentelee Englannissa ja Berliinissä. Hatoum voitti Joan Miró -palkinnon vuonna 2011 ja Hiroshima Art Prizen vuonna 2015.

Hatoum käyttää teoksissaan paljon mustaa metalliverkkoa, hiuksia, kynsiä, jopa virtsaa ja häpykarvoja. Häpykarvat löytyvät ranskalaisesta puutarhatuolista, johon ne on aseteltu kolmion muotoon. Tämä Jardin public -teos (Julkinen puutarha, 1993) kuvaa huonekalun ja naisvartalon yhdistelmää. Hieman huumoria löytyy myös teoksista Grater Divide (Raastinsermi, 2002) ja Daybed (Päivävuode, 2008). Raastinsermi on suuri, taiteltu sermi näyttelytilan nurkassa ja vieressä päivävuode, joka saa muotonsa vihannesraastimesta.

Näyttelyn värimaailma on kaiken kaikkiaan hyvin mustavalkoinen. Viime viikolla HAMissa näkemääni värikylläiseen Kusaman näyttelyyn verrattuna Hatoumin teokset ovat värimaailmaltaan hyvin minimalistisia, suorastaan värittömiä. Poikkeuksena Hot spot (Kuuma paikka, 2013), jossa maapallon vaaravyöhykkeet on valaistu punaisella neonputkella. Teos sijaitsee hienolla paikalla, Musiikkitalon suuntaan avautuvassa lasiseinäisessä tilassa. Toinen värikäs työ on Undercurrent (Pohjavirta, 2008), jonka keskellä on punainen, sähköjohdosta kudottu matto josta hapsut leviävät laajalle alalle, uloimpana lamppukehä, joka kirkastuu ja himmenee ”hengityksen” tahdissa.

Lisää väriä löytyy Hatoumin teoksesta Natura morte, medical cabinet (2012), jossa lääkekaapin sisälle on aseteltu värikkäitä, peilipintaisesta Muranon lasista valmistettuja käsikranaatteja. Kranaatit näyttävät läheltä katsottuna sekä hyvin kauniilta että uhkaavilta.

Undercurrent-teoksen taustalla, hieman ympäristöstään irrallisena, sijaitsee Socie du monde -teos. Mustan kuution pintaa peittää rautajauhe ja kuution elävä pintakuvio vaikuttaa erittäin karhealta ja kovalta. Teosta olisi tehnyt mieli koskettaa, mutta Hatoumin töitä täytyy tyytyä vain katsomaan.

Mielestäni yksi näyttelyn hienoimmista teoksista on Map (Kartta, 2015), jossa lasikuulista rakennettu maailmankartta levittäytyy isolle alalle näyttelysalin lattiaan. Valtaosa kuulista on irrallaan. Tällä teoksellaan Hatoum haluaakin kuvata epävakaita ja muuttuvia maiden rajoja. Erityisen hieno teos on seuraavan kerroksen tasanteelta alaspäin katsottaessa.

MEERI KOUTANIEMI & ARMAN ALIZAD

Kiasman kakkoskerroksessa sijaitsee valokuvaaja Meeri Koutaniemen (s. 1987) ja tuottaja Arman Alizadin (s. 1971) yhteistyönäyttely ”Pahan jälkeen”. Näyttely kertoo selviytymistarinoita ihmisistä, jotka ovat läpikäyneet elämässään rankan kokemuksen suostumatta kuitenkaan uhrin asemaan. Kokemustensa kautta nämä ihmiset haluavat tuoda kasvonsa näkyviksi ja tehdä samalla aktiivisesti työtä karsiakseen väkivaltaa ja syrjintää yhteisöstään.

Ensimmäisessä salissa katsoja kohtaa intialaiset naiset, jotka ovat kokeneet 20 vuotta sitten happohyökkäyksen perheen isän taholta. Isä heitti happoa vaimonsa ja tyttäriensä kasvoille, koska hän oli pettynyt vaimoonsa tämän synnytettyä hänelle pelkkiä tyttöjä. Tyttäristä nuorempi ei selviytynyt happohyökkäyksestä, mutta vanhempi tytär ja äitinsä kertovat tarinaansa. Perheen isä vapautettiin myöhemmin vankilasta. Tänä päivänä hän elää perheensä kanssa joutuen päivittäin kohtaamaan vaimonsa ja tyttärensä kasvot, jotka muistuttavat häntä teosta, jota ei saa tekemättömäksi.

Seuraavassa salissa katsoja kohtaa kuvasarjan, joka kertoo Lounais-Kenian maasai-yhteisöstä, jossa tyttöjä ympärileikataan ja pakotetaan avioliittoon vastoin tahtoaan. Näyttelylle kasvot antanut Elizabeth Nikere pakeni 9-vuotiaana kotoaan välttääkseen ympärileikkauksen ja pakkoavioliiton 65-vuotiaan miehen kanssa. Tänä päivänä hän kiertää kylissä puhumassa naisten silpomista vastaan.

Koutaniemen ja Alizadin näyttely jättää katsojaan jäljen, joka ei helposti unohdu.

MONA HATOUM
MEERI KOUTANIEMI & ARMAN ALIZAD ”Pahan jälkeen”
7.10.2016–26.2.2017
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, Helsinki