Kirjoittanut Paossa Suomen kaamosta ja kylmyyttä. Loma Teneriffan lämmössä ja auringossa tekee hyvää mielelle ja keholle. Ensimmäinen lomaviikko Markun seurassa ja toinen äiti-poikalaatuaikaa Eliaksen kanssa.
Yövymme Playa de las Américasissa hotelli Vanilla Gardenissa, lähellä Playa de Troyan rantaa. Hotelli on viihtyisä, henkilökunta ystävällistä ja monipuolisella aamiaisella pärjää pitkälle iltapäivään. Vanilla Garden on vastikään remontoitu ja huoneet ovat valoisat ja modernit. Muutaman miinuksen kuitenkin antaisin. Hotellin wifi on todella hidas, suorastaan surkea. Tämä toi elävästi mieleen Malagan lomani ja blogikuvien lataamisen siellä. Villa Gardenissa täsmälleen sama tilanne.
Hotelliin saapuessamme jouduimme odottamaan pari tuntia huonetta, koska sitä ei oltu ehditty siivota. Hotellin vastaanotosta mies esitti pahoittelunsa ja tarjoili meille lasilliset cavaa odotellessamme. Huomasin ettemme olleet ainoat odottajat, sillä terassilla oli muitakin matkalaukkujen ja kuohuviinilasien kera.
Allasosastolla soi musiikki aamusta iltamyöhään. Aamu alkaa rauhallisella meditatiivisella musiikilla, päivällä ”vauhti kiihtyy” ja vuorossa kasarimusiikkia Bee Geestä Stevie Wonderiin. Sekaan mahtui myös kiva yllätys, kun eräänä päivänä uima-allasosastolla mies soitti saksofonia. Häntä oli ilo kuunnella! Musiikki taukoaa 22 paikkeilla ja tämän jälkeen voi parvekkeella nauttia myös ympäristön hiljaisuudesta ja antaa korvien hieman ”levätä”.
FILLARILLA TEIDELLE
Ensimmäisellä lomaviikolla vuokrasimme maantiepyörät ja ajoimme vuoristoreittiä Teidelle. Menomatkalla pysähdyimme Chion kylässä fillaristien suosimassa Snack-bar barada Chio -urheilubaarissa. Tilasin espressot ja coca-colaa energiaboostiksi. Kahvilan omistaja pyöräytti meille myös smoothiet antamaan lisäenergiaa ja kertoi, että Alberto Contador oli poikennut tänä vuonna baarissa ja kirjoittanut terveisensä baarin ajopaitaan. Harmi, ettei satuttu yhtä aikaa paikalle!
Viime vuonna Teide-pätkä päättyi kymmenen kilometrin päähän määränpäästä. Kello oli paljon ja fillarit piti palauttaa viideksi vuokraamoon. Tänä vuonna ei ollut fillareiden palautusta, minä en vain jaksanut. Vähäiset pyöräilykilometrit ja sairastelukierre vaativat veronsa. Teki tuskaa päästä edes samaan kympin kohtaan kuin edellisvuonna, mutta sisulla jatkoin Markun perässä hieman pidemmälle ja päädyimme 1 730 metrin korkeuteen, kunnes päätimme lähteä laskemaan alaspäin.
Ylöspäin ajaessamme olimme kyllä huomioineet tummat pilvet takanamme, mutta sateen mahdollisuutta emme miettineet. Eipä mennyt kauaakaan, kun laskussa alkoi tihuttaa vettä ja lämpötila laski nopeasti 10 asteen alapuolelle. Puristin jarrukahvoja kädet kohmeessa ja pelkäsin kaatumisen mahdollisuutta märällä asvaltilla. Ajovaatteet olivat märät sukkia ja kenkiä myöten.
Laskua kesti ja kesti, viima tunkeutui luihin ja ytimiin. Pysähdyimme 10 kilometrin laskun jälkeen tien varrella sijaitsevaan ravintolaan ja pyysimme tarjoilijaa tilaamaan tilataksin. Enpä ole koskaan kokenut vastaavaa kylmähorkkaa eikä tärinästä meinannut tulla loppua. Tarjoili kiikutti meille teetä ja vinecoolerin, joka oli täynnä kuumaa vettä. Sen kyljissä lämmittelin käsiäni. Ravintolasta löytyi myös kaksi takkia, joiden suojissa värjöttelimme taksia odotellessamme.
Nousun aikana meitä vastaan oli laskenut muutama fillaristi talvivaatetuksella varustettuna. Hieman ihmettelimme vaatteiden määrää, mutta nyt ymmärrän, kuka oli oikein varustautunut ja kuka ei.
AUTOLLA PUERTO DE LA CRUZIIN
Sunnuntaina vuokrasimme auton ja ajelimme Teiden kautta Puerto de la Gruziin. Tällä kertaa nousu vuoristotietä ylöspäin sujui vaivattomasti, ainoastaan pikku-Citroén huusi hieman vastalausettaan. Matkalla kohtasimme fillaristeja ajamassa kohti Teideä. Heitä oli helppo tsempata, olinhan itse kokenut saman rääkin muutamaa päivää aiemmin.
Keli muuttui Teiden jälkeen jälleen sateiseksi. Tihutti vettä ja ulkolämpötila laski kahdeksaan asteeseen. Pilvet roikkuivat alhaalla ja sade tiivistyi auton tuulilasiin laskiessamme alas Puerto de la Cruziin.
Puerto de la Cruziin päästyämme poikkesimme Jardín Botánicoon. Sisäänpääsy kasvitieteelliseen puutarhaan maksaa kolme euroa per nuppi. Tähän vuodenaikaan kukkaloistosta ei juuri päässyt nauttimaan, mutta puutarhassa riitti muutenkin nähtävää yllin kyllin.
BUSSILLA SANTA CRUZIIN
Ensimmäinen lomaviikko kului nopeasti ja Markku palasi takaisin Suomeen. Elias saapui toisella viikolla. Hänen kolmantena lomapäivänään matkustimme bussilla Santa Cruziin. Edestakainen bussilippu kahdelta maksaa 25 euroa. Lippu kannattaa ostaa asemalta, sillä hinta tulee hieman halvemmaksi kuin kuskilta ostettaessa. Bussimatka Playa de las Américasista Santa Cruziin kestää noin tunnin.
Ensimmäinen kohteemme Santa Cruzissa oli Tenerife Espacio de las Artes -nykytaiteen museo (TEA). Museo on avattu vuonna 2008 ja rakennus itsessään on jo näkemisen ja kokemisen arvoinen. Pääsylippu näyttelyihin maksaa seitsemän euroa. Pressikortilla pääsee tännekin ilmaiseksi.
Yläkerran näyttelytilassa oli menossa uuden näyttelyn pystytys, joten se oli osittain suljettuna. Kahdessa avoinna olevassa tilassa oli esillä espanjalaisten naistaiteilijoiden videoinstallaatioita teemana nainen.
Alakerrassa on esillä paikallisten taiteilijoiden töitä, kuten Teneriffalla syntyneen Óscar Domíniguezin (1906–1957) maalauksia sekä mallorcalaisen Amparo Sardin (1973–) tila- ja videoinstallaatioita. Domíniquezin töissä on havaittavissa yhtäläisyyttä Pablo Picasson teoksiin. Taiteilijaa kiehtoivatkin suuret avantgarden maalarit, kuten Yves Tanguy sekä Picasso, joiden teoksista hän ammensi vaikutteita varhaisimpiin töihinsä.
Museossa on myös kahvila ja kirjasto. Pääsisäänkäynnin lähellä sijaitsevasta myymälästä löytyy kattava valikoima taidekirjoja sekä käsitöitä ja koruja.
Loppupäivän vietimme vanhassa kaupungissa ja hieman ostoksia tehden. Ennen paluumatkaa söimme lähellä rantaa sijaitsevassa terassiravintolassa pasta-annokset. Minä valitsin kasvislasagnen ja Elias pasta carbonaran.
TEIDELLE JA VILAFLORIIN
Vuokrasin auton Avikselta ja sain saman pikku-Citroénin kuin viikko sitten. Kiva auto, näppärä kaupungissa ja kapeilla vuoristoteillä, lisämukavuutta toi rättikatto, joka oli kiva avata ja nauttia auringosta samalla, kun huudatimme moottoria mäkiä ylös Teidelle.
Saavuimme saman ravintolan kohdalle, josta epäonnisella fillarireissullamme pyysimme tilaamaan taksin. Tällä kertaa piha oli täynnä fillaristeja. Osuimme keskelle pyöräilytapahtumaa, ja minä olin tietysti täpinöissäni! Auto jäi tienlaitaan ja kävelimme katsomaan lähdön ravintolan pihalle.
Teideltä jatkoimme Vilafloriin, joka tunnetaan Kanariansaarten korkeimmalla sijaitsevana kylänä. Kylän keskusta oli sunnuntai-iltapäivänä hyvin rauhallinen, suorastaan aavemaisen hiljainen. Meidän lisäksemme kadulla käveli vastaan ainoastaan muutama turisti, paikallisia ei näkynyt. Poikkesimme myöhäisellä lounaalla Casa Panassa ja tilasimme uunissa haudutettua kanaa vihanneksilla. Ruoka oli erinomaista ja maistui kotitekoiselta.
Kaikki ”ylimääräinen” aika kuluikin sitten rannalla merestä, auringosta ja valosta nauttien. Söimme tapaksia, paellaa, pizzaa, susheja, joimme sangriaa, luimme kirjoja ja ihailimme surffareita, jotka taiteilivat korkeiden aaltojen harjalla. Loma, se vaan on ihan parasta!
tarjabirgitta 