

Rakennutimme talomme Espoon Laaksolahteen vuonna 2011. Haaveenamme oli saada omakotitalo, jossa elämme ”onnellisena loppuelämämme”, mutta eihän elämä niin mene. Elämäntilanteet ja haaveet muuttuvat ja siinä vaiheessa sitä alkaa punnita tarpeitaan uudelleen. Koska vanhin poikamme on muuttanut pois kotoa ja nuorimmainenkin lähtökuopissa, tuntuu turhalta asua isossa talossa kahdestaan. Lisäksi inhoan siivoamista! Voisin tietysti palkata siivoojan, mutta en halua maksaa ylimääräisten neliöiden siivoamisesta. Käytän senkin rahan mielummin johonkin muuhun tai laitan säästöön.
Toinen juttu on, että alue sijaitsee hieman ”syrjässä” palveluista, joten kätevintä on, jos taloudesta löytyy kaksi autoa. Arki sujuu jouhevammin, kun pääsee autolla kauppaan tai kyyditsemään lapsia harrastuksiin. Itse en halua omistaa autoa, koska hermoni ei kestä ruuhkissa istumista. Haluan mieluimmin käyttää julkisia liikennevälineitä, liikkua kävellen tai ajaa pyörällä.
MONTA MONTA PLUSSAA
Yllä mainitsemani epäkohdat kompensoituvat moninkertaisesti talon rauhallisella sijainnilla. Talomme sijaitsee pihatien päässä, joten lähellä ei ole autoliikennettä eikä jalankulkijoita. Lapsille turvallinen pihapiiri, kotieläimistä puhumattakaan. Pihamme on lisäksi helppohoitoinen, ei tarvitse edes ruohonleikkuria hankkia, koska nurmikkoa ei ole. Etupihan iso laatoitettu alue mahdollistaa myös trampoliinin sijoittamisen tai jos tykkää kylpypaljusta, sekin mahtuu suojaiseen takapihan kulmaan. Plussana myös kivat naapurit ja paljon kavereita kaikenikäisille lapsille.
Talo on myös erittäin hiljainen. Sisätiloissa riittää korkeutta ja avaruutta ja takka keittiön ja olohuoneen välissä lämmittää mukavasti talviaamuina tai -iltoina. Oma ehdoton suosikkini on takkatuli viikonloppuaamuisin, kun ei tarvitse kiirehtiä töihin, voi nauttia aamupalan rauhassa takkatulen ääressä Hesaria lukien.


Kylpyhuoneessa on kylpyamme, jonne on ihanaa pulahtaa vaahtokylpyyn. Kesällä talon molempiin suuntiin avautuvilla terasseilla on mukavaa viettää aikaa. Etupihan puolelle paistaa aurinko päivällä ja sivupihalle pitkälle iltaan asti. Yläkerrasta löytyy myös parveke, jonne voi vetäytyä vaikkapa kirjaa lukemaan.



Tässä vain muutamia plussia mainitakseni. Nyt jännitämme, millä aikataululla talokaupat syntyvät. Sillä välin ehtii haaveilla uudesta elämänvaiheesta kaupungissa. Kun talo on myyty ja kaupat tehty, kerron seuraavasta projektista hieman lisää. Elämässähän pitää aina olla joku projekti menossa, joka pitää mielen virkeänä 😉