Täällä jälleen pitkän tauon jälkeen! Elämään on mahtunut kaikenlaista sitten viimeisen blogipostaukseni. Talomme Laaksolahdessa on myyty ja olemme asettuneet Lauttasaareen. Irtisanouduin vakituisesta työstäni ja ryhdyin jälleen yrittäjäksi. Monta isoa elämänmuutosta ja vaikka päätökset ovatkin olleet omiani, olen joutunut välillä aikamoiseen tunnevyöryyn. Tästä lisää myöhemmissä blogikirjoituksissa.

ELÄMÄÄ KERROSTALOSSA

Viihdyn Lauttasaaressa. Rakastan merta ja tunne, että voin vain kävellä rantaan, tuntuu voimaannuttavalta. Olen myös solahtanut kerrostaloelämään yllättävän jouhevasti. Mietin, ikävöinkö taloamme ja pihaa, mutta jos sellainen tunne on tullut, on se ollut ohimenevä. Tilava lasitettu parveke riittää. Sain sinne mukavan oleskelunurkkauksen, jossa parhaillaankin istun kirjoittamassa tätä blogia, ja muutama kesäkukkaistutuskin on mahtunut joukkoon. Tosin parvekeviljely on osoittautunut itselleni melkoiseksi haasteeksi. Ensimmäiset orvokit istutin toukokuussa ja heinäkuussa on jo neljännet kesäkukat vuorossa! Auringonpaisteen, kuumuuden, lasituksen ja kastelun tasapainottelu ei olekaan aivan yksinkertainen juttu, ei ainakaan minulle. Päätin näitä viimeisiä kukkia istuttaessani, että seuraavana onkin muovikukkien vuoro, jos onnistun tappamaan nämäkin!

YKSINKERTAISTAMISEN AATE

Miksi kerrostaloon? Päällimmäisenä oli halu yksinkertaistaa elämää – karsia turhaa tilaa ja tavaraa sekä vähentää kulutusta. Minimalistinen elämäntapa alkoi kiinnostaa ja halusin minimoida myös kotini sellaiseksi, että ympärillä on juuri sen verran tilaa ja tavaraa kuin elämiseen tarvitsen. Tässä elämänvaiheessa päätöksen tekeminen olikin helppoa, kun pojat ovat muuttaneet omilleen ja meitä on vain kolme kerrostaloasujaa – minä, mieheni ja jackrusselinterrieri, Leevi 14 v.

Päällimmäisenä halu yksinkertaistaa elämää – karsia turhaa tilaa, tavaraa, vähentää kulutusta.

Karsimisen myötä tunnen eläväni tietoisemmin. Kulutan vähemmän, liikun lähes kaikkialle pyörällä ja julkisilla, ruokavalioni on vaihtunut kalaan ja kasviksiin, kierrätän lähes kaiken. Kerrostaloomme ilmestyi keväällä muovinkeräysastia ja hämmästyin sitä muovin määrää, kun ryhdyin erottelemaan muovit sekajätteestä!

Jatkossa keskityn blogikirjoituksissani enemmän yrittäjyytteen, mutta jaan täällä myös arkeen liittyviä minimalistisia juttuja, joten pysythän kuulolla.

6 kommenttia

  1. Kiva kuulla sinusta Tarja. Usein ajatellut. Käyn itsekin aika usein Lauttasaaressa. Tosin Teron kotitalossa alkaa syksyllä putkiremontti ja muuttavat siksi aikaa muualle.

    Paljon on tosiaan tapahtunut. Päivittäminen vaatii aikaa.

    Terkuin Marjut

    Hae Outlook for iOS ________________________________

    Tykkää

    1. Marjut, kiva kuulla sinusta! Kun tulet seuraavan kerran Lauttasaareen, ilmoittele, niin nähdään ja päivitetään kuulumiset. Olisi ihana nähdä pitkästä aikaa! 🙂

      Tykkää

  2. Hei, en tiennytkään, että kirjoitat blogia! Onpa kiva 🙂 Oli kiva lukea aatoksiasi!

    Tykkää

    1. Kiitos Kati! Kiva, että löysit tänne. Jatkoa seuraa, jos ei viikoittain niin ainakin pari kertaa kuussa 😊

      Tykkää

  3. Moi Tarja, upeaa luettavaa, kivoja kuulumisia, tsemppiä ja iloa elämääsi!
    Sekä Leeville Nikiltä terkkuja!
    Olen alkanut käydä lentopalloa pelaamassa nestoriporukassa poliisien majan lähettyvillä Larussa, kuten jotkut sanovat. Tänään on pelipäivä klo 18. Jo toinen kerta!

    Tykkää

    1. Kiitos Sakke 😊 Lentopallo oli mun lempilaji koulussa. Mukavia pelejä teille! Minä suuntaan kuudeksi stadikalle uintiharkkoihin 🏊‍♀️ Leevi lähettää terkkuja Nikille 🐶

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: