ELÄMÄNTAPAMINIMALISTI

Se olen minä. Olen yksinkertaistanut elämääni, karsinut vaatetta ja tavaraa, pohtinut, mikä elämässäni on merkityksellistä. Takana on omakotitalo ja ylimääräinen tila, turha tavara ja tuttu, rutiiniksi muodostunut palkkatyö.

Ajatus tavaran karsimisesta tuntuu hankalalta ja aikaa vievältä, mutta tunne, joka karsimisesta seuraa, on kaiken työn ja vaivan arvoista. Minusta tuntui kuin happikin olisi kulkenut vapaammin, kun pääsin turhasta kuormasta eroon.

Minimalismi tarkoittaa myös oman elämän tarkastelua uudesta perspektiivistä. Olen aina ollut suorittaja ja ajatellut asioita työ edellä, pakko myöntää. Totta kai työ on tärkeää, mutta tärkeää on myös, ettei työ määritä itseäni ihmisenä. Olen muutakin.

Pohdin tarkoitustani – olenko tarpeellinen vain työni kautta ja mitä jää jäljelle, jos työ jää hetkeksi sivuun. Koin paniikkia, ahdistusta ja yksinäisyyttä. Kokemus on pelottava, mutta samalla opettava. Ajatus tarpeettomuudesta ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta kun elämästä katoaa tuttu rutiini, sitä joutuu prosessiin, jota ei osaa etukäteen kuvitella.

Pohdin tarkoitustani – olenko tarpeellinen vain työni kautta ja mitä jää jäljelle, jos työ jää hetkeksi sivuun.

Tärkein arvoni, vapaus, alkoi painaa vaakakupissa enemmän kuin säännöllinen kuukausipalkka. Siksi paluu yrittäjäksi. Aluksi oli vaikeaa orientoitua ajatukseen, ettei minun tarvitse tehdä työtä kahdeksaa tuntia päivässä vaan voin ja saan itse rytmittää päiväni ja päättää, kuinka monta tuntia varaan työlle ja mitä muuta haluan tehdä saman päivän aikana.

Tulevaisuudessa haluan, että työni koostuu erilaisista paloista. Ei enää yhtä osaamisaluetta ja yhtä tehtävää, vaan paloja, joista tekemiseni koostuu. Nykyinen työni on pääasiassa tietokoneen äärellä tapahtuvaa suunnittelua ja toteutusta, ja vaikka pidänkin työstäni, haluan jatkossa olla enemmän ihmisten parissa. Syksyllä on edessä uuden opiskelu, josta saan uuden sävyn palettiini. Tähän aiheeseen palaan tarkemmin, kun opinnot ovat käynnistyneet syyskuussa.